otteita ylioppilaslehdestä

Aviisi näyttää julkaisseen mielipiteeni lehden taannoiseen juttuun YTHS:stä. Otsikointi on vähän erikoinen, koska en tekstissäni mielestäni vaadi mitään, vaan tuon esiin, että mahdollisuuksia pitää tarkastella avoimesti.

Painetun lehden samalla sivulla jatkuu keskustelu maailmankatsomuksen mainonnasta. Päätoimittaja Honkasen vastaus saamaansa palautteeseen kiinnitti huomioni - kerrankin myönteisesti. Tunnen monia ihan miellyttäviä Vapaa-ajattelijoiden jäseniä, mutta yhdistyksen materiaali on yksisilmäisyydessään jotain pelottavan ja oksettavan välillä. Vaikka fundamentalistinen, aggressiivinen uskovaisuus olisi kamalaa ja väärin, ei ole yhtään älykästä vastata siihen fundamentalistisella, aggressiivisella jumalankieltämisellä. Käännyttäminen, toisten ihmisten vähättely ja tiukkojen rajalinjojen vetäminen ei koskaan edistä maailmanrauhaa.

Kelan ja SAMOKin saunaillassa puhuttiin SAMOKin tavoitteista, vähän myös Kelan. Kaiken keskustelun taustalla kummittelee Suomen hallitus, joka tavoittelee muun muassa lyhyempiä opintoaikoja, parempaa opiskeluterveydenhuoltoa ammattikorkeakouluille ja lukukausimaksukokeilua.

Poliittisen opiskelijajärjestön puheenjohtajana olin silloin tällöin tekemisissä opiskeluterveydenhuoltokeskustelun kanssa. Silloin panin merkille, että SYL suhtautui ammattikorkeakouluopiskelijoiden vaikeuksiin jokseenkin nihkeästi. Tänään Kelassakin kiinnitettiin huomiota siihen iloiseen tosiasiaan, että SYL on nykyään erittäin yhteistyöhaluinen. Ilmeisesti parempi yhteistyö on tehnyt hyvää meidän molempien maineelle.

Kela tuntuu pitävän lähtökohtanaan, että opiskelijat on saatava nykyistä nopeammin töihin. Tässäkään keskustelussa ei noussut esiin, että opiskelijat tekevät paljon töitä. On käsittämätöntä, että opiskelijoiden kuvitellaan olevan työelämän ulkopuolella koko opiskeluaikansa. Visiot opintotuen kehittämisestä kuulostivat julmuudessaan järjettömiltä. Jostain syystä toivottomissa tilanteissa ilahtuu helposti. Nyt tulin riemuihini, kun kuulin, että Kela pitää parhaana, että opintotuen mahdollinen liikkumavara käytetään nimenomaan opintorahan kohentamiseen. Nyt täytyy vain toivoa, että liikkumavaraa on.

tanssi- ja ohjelmatavoitteita

Allianssin yhdenvertaisuussuunnittelmakoulutuksessa kerrottiin eilen muun muassa Invalidiliiton uusista toimitiloista, kaikille sopivasta liikunnasta ja Vantaan kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmasta.

Invalidiliiton uudet toimitilat ovat suuret ja esteettömät, mutta vähän kolkot. Olin esittelijän kanssa samaa mieltä muun muassa siitä, että esteettömyys ei tule kalliimmaksi kuin muut ratkaisut ja että oikeastaan siinä on kysymys poliittisesta tahdosta enemmän kuin mistään. Toisaalta olin suuresti eri mieltä väitteestä, että TTY:n arkkitehtikoulutuksessa pidettäisiin esteettömyysasioita riittävästi esillä. Siellä järjestetään joka toinen vuosi päivän vapaaehtoinen seminaari esteettömyydestä. Samaan aikaan Ruotsissa esteettömyys on koko tutkinnon läpileikkaava teema. Päivän opetus ei ole edes yhtä opintopistettä.

SLU:n esitteet ja ajatukset kaikille sopivasta liikunnasta olivat inspiroivia. Silti tunsin ahdistusta, joka oli sekoitus syyllisyyttä liikunnan laiminlyömisestä viime aikoina ja kurjia muistoja lapsuuden liikuntakokemuksista. Lopulta ajattelin innoissani sunnuntaista keskustelua Sarin kanssa. Meidän mielestämme tarvitaan uusi, ammattimainen tanssiteatteriesitys, jossa on sekä vammaisia että ei-vammaisia. Olotila on kyllä hyvä, mutta sitä on veivattu jo vähän liian kauan. Ei yksi esitys voi elää ikuisesti, olla ainoa. Taiteessa pitää syntyä uutta. Sellaisen liikunnan harrastaminen ei ahdista, korkeintaan vähän stressaa. Ennen kaikkea tulen siitä hirveän onnelliseksi. Enää on löydettävä koreografi ja rahat. En yhtään tiedä, kumpi on vaikeampaa.

Vantaalla on hieno yhdenvertaisuussuunnitelma. Siinä on kolme osaa: tasa-arvosuunnitelma henkilöstölle, yhdenvertaisuussuunnitelma palveluihin ja kaikkien käyttöön hieno työkirja yhdenvertaisuudesta. Aihetta on käsitelty laajasti kaikilla kaupungin toimialoilla. Olen jo kauan halunnut jotain tällaista Tampereellekin, ja nyt vielä enemmän, kun tiedän, että Vantaa on tehnyt hyvää työtä, jota voisi siekailematta käyttää pohjana. Haluaisin kuitenkin pystyä parempaan kuin Vantaa siinä mielessä, että tamperelaiset voisivat aidosti osallistua yhdenvertaisuussuunnitelman tekemiseen, arvioimiseen ja kehittämiseen. Tärkeää olisi, että kaikki saisivat tietää, että Tampere on sitoutunut yhdenvertaisuuden periaatteisiin ja että se tarkoittaa merkittäviä asioita jokaisen tamperelaisen elämässä.

Toisin kuin usein kuvitellaan, ei ole lainkaan tarpeellista mennä kauas pääkaupunkiseudulta nähdäkseen, että näkisi sosiaalisia ongelmia, päihteidenkäyttäjiä ja köyhyyttä. Oikeastaan ei tarvitse poistua Helsingin keskustasta nähdäkseen yhtä ja toista. Ajatus siitä, että pääkaupunkiseutu on irrallinen osa muusta Suomesta ja ymmärtääkseen jotain todellisesta elämästä on asuttava muualla, on absurdi. Toki pääkaupunkiseudulla on omat erityispiirteensä aivan kuten millä tahansa alueella, mutta tuskin elämä millään paikkakunnalla on vähemmän todellista kuin toisella. Valtakunnallinen näkeminen vaatii aina laajemman perspektiivin kuin oman kadun.

Näin ajattelin Vantaan Tikkurilassa Vihreä Suomi -kiertueella. Koin kiitollisuutta kahdesta äkkiseltään ristiriitaiselta tuntuvasta asiasta.

Ensinnäkin muistin, kuinka Tuija Mäkinen iloitsi puoluevaltuuskunnassa sunnuntaina siitä, että sieltä on kadonnut vastakkainasettelu Helsingin ja muun maan välillä. Minäkin iloitsin, vaikka sellainen ongelma oli olemassa ilmeisesti ennen kuin minä tulin kuvioihin. Sellainen vastakkainasettelu on yhteisten tavoitteiden kannalta hedelmätöntä. Niin helsinkiläisille kuin muillekin pitäisi olla selvää, että tässä ollaan samassa joukkueessa.

Toinen riemuni aihe oli, että meillä on niin paljon hyviä ehdokkaita puolueen luottamustehtäviin eri puolilta Suomea, erilaisista kaupungeista ja kunnista. Se tarkoittaa, että olemme puolueena vahvoilla. Meillä on ihmisten omakohtaisen kokemuksen ja perehtymisen tuomaa asiantuntemusta melkein koko maasta.

Kun yhdistetään se asiantuntemus ja yhteiseen hyvään pyrkivä keskusteluilmapiiri, tuloksena on varmasti valtakunnallista, toimivaa politiikkaa.

toiset päivät toimii huonommin

Tänään asiat eivät menneet ihan putkeen. Aloitin aamun menemällä väärään metroon. Hyvä, etten ole töissä Lontoossa. Se olisi turhan haasteellinen, jos yksilinjaisessakaan ei aina suju.

Harmillisempaa oli, että minulla meni aika huonosti Vihreä Suomi -kiertueen avauksessa Tampereella. Satu Hassi esitti meille puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaehdokkaille hyviä kysymyksiä ja paikalla oli tuttuja ihmisiä pilvin pimein. Silti minusta tuntui, että keksin parhaat vastaukset vasta sitten, kun olin jo ehtinyt vastata.

Esimerkiksi kun kysyttiin, mitä terveisiä minulla olisi Häkämiehelle, sanoin, etten seuraa riittävästi hänen tekemisiään, että voisin lähettää hänelle terveisiä. Vaikka eikö juuri Jyri Häkämies voisi saada aikaan asevelvollisuusarmeijan ja etenkin totaalikieltäytyjien vangitsemisen loppumisen?

Entä tekeekö Suomi mielestäni tarpeeksi kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa? Selitin jotain siitä, että ei, mutta pitäisi. Sekunti sen jälkeen, kun olin luovuttanut mikrofonin pois, tajusin, että olisin voinut puhua intohimoisesti haittaveroista.

Epäterävä esiintyminen ärsyttää, koska tiedän pystyväni parempaan. Olen hirveän innoissani puoluevaltuuskunnasta ja tästä ehdokkuudesta. On tyhmää, jos ihmiset saavat minusta ja taustaryhmistäni huonon kuvan.

Mutta sen sain sanottua, että puolue on antanut minulle paljon ja että tahtoisin muidenkin saavan siitä voimaa. Meillä on paljon fiksuja ihmisiä, kaikki jonkin asian asiantuntijoita. En ole ainoa, joka kokee, että puolueessa oleminen on jatkuva oppimiskokemus. Ei ole itsestään selvää, että hyvä henki säilyy, kun puolue kasvaa, vaan voi olla, että syntyy sisäpiirejä ja kaukainen rivijäsenten ulkokehä. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa niin, ettei näin käy. Se ei tietenkään tapahdu valtuuskunnan kokouksissa, vaan niiden välillä tapaamalla ihmisiä ja edistämällä matalan kynnyksen hauskaa ja sisällöllisesti antoisaa puoluetoimintaa. Sellaista kuin vaikka puolueristeily.

Huomenna on vuorossa Vantaa. Ehkä siellä menee paremmin. Ainakin riemuitsen jo valmiiksi monien ihanien tapaamisesta.

Hyvässä seurassa

Hotelliaamiaisella keskusteltiin vihreistä naisista ja miehistä. Jossain vaiheessa tuli esiin, että miespuolinen keskustelukumppanini koki tarvitsevansa tilaisuuksia, jossa ei ole paikalla lainkaan naisia. Olen kuullut samanlaisia ajatuksia naisilta. Joistakin asioista voi kuulemma puhua vain sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa ei ole miehiä. Minusta on surullista, että on ihmisiä, jotka kokevat vastakkaisen sukupuolen läsnäolon jotenkin ahdistavaksi. Tyypillinen aihe, jota miehet eivät kuulemma ymmärrä, ovat kuukautiset. Itselleni ei tule mieleen asioita, joista voisi puhua vain oman sukupuolen edustajien kanssa. En väitä, että kaikesta voisi puhua kaikkien kanssa, mutta sukupuoli ei ratkaise aiheiden valintaa. Osa naispuolisista ystävistäni ahdistuu kuukautisten ääneen mainitsemisesta, toisaalta osa miespuolisista ystävistäni keskustelee niistä vapautuneesti ja asiantuntevasti.

En silti olisi valmis lakkauttamaan naisten ja miesten omia saunailtoja tai muita toimintoja. Ihmisten kokemukset omasta tai toisesta sukupuolesta, toisista ihmisistä, ovat erilaisia. Jotkut perheet ovat sellaisia, että isälle ei voi puhua kuukautisista eikä äidille yöllisistä siemensyöksyistä. Joidenkin koulujen kirjoittamattomat säännöt eristävät tytöt ja pojat erilleen niin, ettei synny tilaisuutta kohtaamiseen. Jotkut terveydenhoitajat opettavat tytöille, miten voi ostaa kuukautissuojia niin, ettei kukaan näe, koska onhan se nyt hirveää, jos joku mies näkee. Monet ajattelevat, että toisen sukupuolen edustajiin voi tehdä hyvän vaikutuksen vain käyttäytymällä tiettyjen odotusten mukaan. On lukemattomia syitä, jotka voivat johtaa itsensä rajoittamiseen toisen sukupuolen läsnä ollessa. Siitä tavasta on vaikea päästä eroon ainakaan yhtäkkiä. Kysymys on vain siitä, missä seurassa kokee itsensä vapautuneeksi. Joillekin naisten ilta tarkoittaa ehkä samaa kuin minulle kiireettömät sunnuntait hippieni kanssa.

Sukupuolen mukaan rajatusta toiminnasta tulee ongelma, jos sillä suljetaan osa ihmisistä päätöksenteon ulkopuolelle. Sauna tai ravintola on hyvä paikka keskustella asioista rennossa hengessä ja hyvässä seurassa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olen käynyt parhaat poliittiset keskusteluni kokoushuoneissa. Niillä keskusteluilla pitäisi olla kuitenkin vain taustamateriaalin rooli jo siksikin, että niihin osallistuu varsin rajallinen ja usein samanmielinen joukko ihmisiä. Suurin asiantuntemus saattaa olla jossain ihan muualla. Varsinaiset päätökset on tehtävä hyvin perustein niin, että mahdollisimman moni on voinut ottaa kantaa. Sellaiset päätökset ovat yleensä kestävimpiä.

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta käsittelee ensi viikolla vanhan kauppaoppilaitoksen remontoimista monitoimitilaksi. Esteettömälle, kohtuullisen suurelle monitoimitilalle keskustassa on tilausta, kun Vuoltsukin lopettaa. Kyttälään on hyvät joukkoliikenneyhteydet kaikkialta kaupungista.

Monipuoliset toiminnan mahdollisuudet vähentävät teinien katujuopottelua todennäköisemmin kuin nollatoleranssi. Nollatoleranssi tarkoittaa sitä, että poliisit partioivat iltaisin keskustassa ja löytäessään humaltuneen alaikäisen toruvat häntä ja kaatavat viinat maahan. Se on johtanut enimmäkseen nuorten juomisen siirtymisen keskustasta kaupunginosiin. Monitoimitilan perustaminen kertoo nuorille, että juopottelulle on vaihtoehto.

Yksi keskustassa sijaitseva tila ei kuitenkaan riitä. Nuoret tarvitsevat kokoontumispaikkoja ja tekemistä lähellä kotiaan. Yhtä tärkeää on huolehtia, että kokoontumispaikat ovat auki riittävän myöhään. Alaikäisillä on harvoin asiaa baareihin, eivätkä kaikki niissä viihtyisikään. Kaikki eivät voi viettää aikaa ystäviensä kanssa kotona.

Toimivassa nuorisotilassa täytyy miettiä myös päihdepolitiikkaa. Jos nuorisotilaan pääsee vain selvänä, muiden siellä olijoiden viihtyvyys epäilemättä kasvaa. Mutta on kysyttävä, mitä tapahtuu niille nuorille, jotka ovat nauttineet siiderin tai kaksi. Entä ne, jotka ovat selvästi humalassa? Missä heille on tilaa?

Toivottavasti monitoimitilassa on riittävästi tilaa myös nuorten omille hankkeille, spontaaneillekin. Niiden mahdollistaminen on ehkä kova paikka niille, joiden mielestä nuoret tarvitsevat ennen kaikkea kontrollia. Onneksi sellaiset ihmiset ovat väärässä. Suuri enemmistö nuorista osaa kantaa vastuun, joka vapaudesta seuraa. Nekin, jotka eivät osaa, oppivat, kun heihin luotetaan.

ViNO esittää Amu Urhosta Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi

Hyvä uutinen ViNOlta:

ViNO on päättänyt liittokokouksessaan 5.4. esittää Vihreiden
puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi 28-vuotiasta tamperelaista Amu
Urhosta.